Meillä Suomessa akateemisissa ja yliopistopiireissä leviää USA:sta
lähtöisin oleva ideologinen “woke” tai “cancel” -kulttuuri. Mitä tämä
nykyajan ideologinen ilmiö tarkoittaa? Professori Esko Valtaojan
mielestä tämä on “elitististä pelleilyä ja vainoharhaista rasistista
syyttelyä”. Sitähän se juuri onkin! Tuorein esimerkki oli Afrikan tähti
-lautapelistä syntynyt rasismikohu, jonka keskelle Helsingin yliopisto
ajautui. Meillä Suomessa woke-kulttuurin leviäminen on johtanut monien
tuotemerkkien, kuten Eskimo-jäätelön, Musta-Pekka -korttipelin ja
Lakupekan poistumiseen kauppojen hyllyiltä, tai ne on korvattu uusilla
nimillä. Tämä sairas ilmiö on alkanut syyttää myös tavallisia
kansalaisia kulttuurisesta omimisesta. Räikein esimerkki oli hyökkäys
Pikku Kakkosen lastenohjelmaa vastaan, jossa käytettiin
intiaanipäähinettä. Tämä ideologia on tehnyt maailmasta rasistisemman,
vaikka tarkoitus on ollut päinvastainen. Nähdään rasismia siellä, missä
sitä ei ole. Lisäksi sijaisloukkaannutaan intiaanien tai eskimoiden
puolesta vaikka “uhreilta” ei ole kysytty mitään.
Hyökkäys yrityksiä vastaan
Pahinta jälkeä woke- ja cancel-kulttuuri saa aikaan syyttämällä
yrityksiä tai heidän tuotemerkkejään rasismista. Tämä on aiheuttanut
monissa yrityksissä paniikkireaktion, kun joudutaan muuttamaan
pikaisesti tuotemerkkejä, vaikka se aiheuttaisi valtavasti
lisäkustannuksia. Törkein syytös oli hyökkäys liikemies ja
urheilumanageri Aleksi Valavuoren yritystä kohtaan, koska hän oli
kritisoinut trans-miesten osallistumista urheilussa naisten sarjaan.
Tämä “transfobiasyytös” aiheutti muutaman sponsorin vetäytymisen ja
kymmenien tuhansien eurojen tappiot Valavuoren yritykselle. Onneksi
Aleksi on fiksu pohjalainen mies, eikä alistunut tälle sairaalle
ideologialle, vaan lähti vastahyökkäykseen ja käänsi kohun voitoksi.
Näin pitäisi yrityksien toimia! Missään tapauksessa näille
woke-hörhoille ei saa antaa periksi, vaan tällainen hulluus täytyy
lopettaa alkumetreillä. Millään ideologialla ei ole oikeutta canceloida,
eli vahingoittaa perusteettomasti kenenkään elinkeinoa ja mainetta.
Yliopistojen politisoituminen ruokkii woke-kulttuuria
Afrikan tähdestä syntynyt kohu paljasti sen surullisen tosiasian, että
joku on mennyt yliopistoissa pieleen – varsinkin humanistisilla
tutkimusaloilla. Helsingin yliopisto, jonka pitäisi olla maamme
pääyliopisto sekä tieteen ja älyn keskittymä, alistui woke-kulttuurin
edessä. Tapauksen vuoksi yliopistossa pöyristyttiin ja järjestettiin
kriisiapua sekä luentoja rasismista. Iso osa pöyristyjistä näytti olevan
juuri vasemmistolaisesti ajattelevia humanisteja, joten hermostuminen
meni suoraan tutkijoiden ideologisen jakolinjan mukaan. 70-luvun
taitolaisista ja vasemmistolaisista opiskelijoista on tullut nyt
professoreita, joten ei ihme että woke-kulttuuri saa parhaan
kasvualustan juuri punavihreän ideologian kyllästämästä opinahjosta.
Tieteeseen kipataan vuosittain satoja miljoonia euroja veronmaksajien
rahoja ja suurin osa näyttää menevän rasismin ja sukupuolen
tutkimuksiin. Mitä me hyödytään tällaisista yliopistotutkimuksista? Onko
työmarkkinoilla oikeasti kysyntää tällaisille tutkijoille? Hetki sitten
kohistiin tapauksesta, jossa Tampereen yliopisto potki opiskelijan
hetkeksi pois kurssilta sen jälkeen, kun hän kysyi, voiko miehellä
tosiaan olla kuukautiset. Monet opiskelijat kertovatkin, että he
pelkäävät sanoa enää omia mielipiteitään yliopistossa, koska se
aiheuttaa hankaluuksia. Näin ei saisi olla! Yliopistothan ovat juuri
niitä paikkoja, jossa mielipiteet pitää tuoda julki ja jopa haastaa
yliopiston professorit. Ilman kritiikkiä ja mielipiteitä ei tiede
edisty! Tieteen pitäisi iloita saamastaan kritiikistä ja tieteessä pitää
kyseenalaistaa koko ajan ja ihan kaikki.
Onneksi yliopistoissa löytyy paljon huippuosaajia ja tolkun ihmisiä.
Kehotankin heitä tuomaan voimakkaammin omat mielipiteet esiin, eikä
alistua vihervasemmiston tai woke-kulttuurin ikeen alle.