Tällä hetkellä ajetaan käytäntöä, että kaikissa EU:n äänestyksissä riittää määräenemmistö. Toteutuessaan Suomen kaltaiset pienet maat jyrätään surutta, kun suurten maiden on ennen ollut pakko kuunnella meitä. Eli tulevaisuus näyttää siltä, että kukaan ei enää välitä mielipiteistämme.
Eurooppaministeri Tuppurainen (sdp) myönsi, että brexit nostaa EU:n jäsenmaksujamme ja meidän täytyy vain sopeutua tilanteeseen. Ministeri Tuppurainen vielä painotti, ”ettemme voi ajatella omaa etuamme”. Vihervasemmiston valtaapitävät ovat keskustan tukemana päättäneet, että tulemme olemaan yhä tiiviimmin Euroopan Unionissa – maksoi mitä maksoi.
Ympäri maailmaa riehuva koronavirus ajaa talouden mahdollisesti pahempaan tilaan kuin 1930-luvun lamassa ja moni maa tulee huutamaan EU:ta apuun. Millä lailla EU on auttanut koronaviruksen kourissa kamppailevia jäsenmaitaan, esimerkiksi Italiaa? Ei mitenkään. Sen sijaan Venäjä vei Putinin johdolla Italiaan konkreettista apua. EU osaa kyllä rahastaa jäsenmaksuillaan, joista Suomi nöyrimpänä maksaa aina kaiken mitä pyydetään ja vielä vähän enemmänkin. Suomi on myös pitkään toiminut koko maailman sosiaalitoimistona, eikä omien kansalaisten auttaminen ole mediaseksikästä.
Omavaraisuus tällaisten kriisien keskellä on myös jokaiselle itsenäiselle valtiolle ehdoton edellytys. Omavaraisuuden kulmakiviä ovat vahva kotimainen maatalous ja maanviljelijöiden elannon turvaaminen. Mitä EU ja sen tämän hetken juoksupoikana toimiva Marinin punavihreä hallitus on tehnyt asian eteen? Ei yhtään mitään.
Viime syksyn budjettiriihessä kävi ilmi, että suomalainen maanviljelijä ei saanut mitään. Keskusta oli mukana tukemassa vihervasemmistolaista politiikkaa, missä laitettiin lisää rahaa luonnonsuojeluun. Suomalaisen ruuantuotannon alasajo näyttää jatkuvan, vaikka keskusta on hallituksessa jo toista kautta! Myös EU:n maataloustuet ovat laskemassa. Keskustalle näyttää olevan tärkeämpää olla vihervasemmiston aisankannattaja kuin olla uskollinen pääkannattajilleen maanviljelijöille.
Maanviljelijät eivät hyödy EU:sta, päinvastoin. Monet kotimaiset yritykset ovat heikoilla, kun EU pakottaa kilpailemaan halvimmalla hinnalla. EU:sta ei ole koitunut juuri mitään hyvää suomalaisille. Suomi tulisi toimeen paljon paremmin ilman unionia. Tunnustetaan maantieteelliset ja poliittiset tosiasiat. Venäjän kauppa nykyisessä maamme hiipuvassa taloustilanteessa toimisi kummasti valtiontaloutta piristävänä peräruiskeena. Mutta kun EU sanoo että ei, niin ei sitten!