Aito johtaja tekee päätökset ja kantaa vastuun

Rakennusalan entisenä yrittäjänä totuin siihen, että hommat tehdään vastuullisesti ja aikataulun mukaan, laadun siitä kärsimättä. Arvostan ammattitaitoa, joka on tärkeää työn sujumiselle suunnitelman mukaan. Jos virheitä tulee, kannan niistä itse vastuun, enkä syytä niistä apureitani.

Politiikassa seuraan hämmentyneenä koronakriisin kanssa venkoilevaa hallitusta, jolta näyttää puuttuvan poliittinen vastuunkanto ja aito johtajuus. Ministerit, joilla on kovapalkkainen avustajien armeija, täytyisi pystyä parempaan. Koko touhu ja sekoilu on vain osoitus turhasta byrokratiasta suomalaisessa yhteiskunnassa.

Paljon tahoja ohjeistamassa, mutta kukaan ei ota vastuuta, eikä selkeitä päätöksiä synny. Vastuuta pallotellaan eri ministeriöille ja virheistä syyllistetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitosta (THL), Aluehallintovirastoa (AVI) tai välillä jopa lentokentän johtajaa viruksen päästämisestä maahamme.

Pääministerin väite, että Suomen rajat ovat EU:n tiukimmat, oli ”muunneltua totuutta” tai hän ei ole tilanteen tasalla. Koronavirus kaikkine muunnoksineen on tullut maahamme löperön rajavalvonnan seurauksena. Kunnollista rajavalvontaa ei ole koronakriisin aikana saatu aikaan ja rajat vuotavat kuin seula. Viime viikolla aloitettiin kaikkien maahantulevien koronatestaus, mutta hallituksen ”kaikki testataan” -linja ei käytännössä vieläkään toimi – itärajan ylittäjistä jopa 90 % ei käy koronatestissä. Lisäksi halpatyövoiman ja pakolaisten tuonti maahamme on ohittanut kansallisen turvallisuutemme ja pahimpia tautipesäkkeitä ovat juuri rakennustyömaat, joissa on paljon ulkomaalaisia työntekijöitä.

Perussuomalaisia syytetään aina jälkiviisastelusta ja vastahankaisuudesta, kun tuomme epäkohtia esiin. Oppositiosta käsin ei muuta vaikuttamismahdollisuutta ole, kun vastuu on hallituksella.

Kehottaisin kuitenkin ylimielistä hallitusta kuuntelemaan oppositiota tai edes vastaamaan esitettyihin kysymyksiin. Toki ymmärrän, että ”maalla ollaan viisaita kun merellä sattuu haveri”, mutta näitä hallituksen meriselityksiä kuunnellessa tulee mieleen saamattomuus ja kokemattomuus. Myös tapa jolla kuntavaalit siirrettiin, osoitti hallituksen tietämättömyttä ja toimintakyvyttömyyttä. Syy taisi olla kuitenkin huolestuttava gallup-tilanne, kuin koronatilanne.

Suomen hallitus ei ole työharjoittelupaikka, johon palkataan avustajiksi kavereita poliittisilla nimityksillä ilman pätevyysvaatimuksia. Päätökset ovat huonoja, kun on liikaa ammattitaidottomia kokkeja samassa sopassa. Nyt kaivataan aikuisten oikeasti ammattitaitoa ja ryhtiliikettä, että tästä koronasta ja talousahdingosta selvitään.

Jos hallitus nyt nöyrtyisi ja kertoisi, että eivät selviä tästä tilanteesta, uskoisin, että apuakin löytyisi. Mutta kun ei nähdä omia virheitä, eikä ymmärretä omaa kyvyttömyyttä. Eikö tälle kriisille voida todellakaan mitään? Maan talous, toimeentulo ja kansalaisten terveys ovat vaarassa! Entä jos pyytäisin kauniisti: erotkaa ja luovuttakaa viisaammille tilanteen hoito!

Picture of Jukka Mäkynen

Jukka Mäkynen

Kaupunginvaltuutettu, perussuomalaiset, Vaasa