Järeät aseet otettu käyttöön maahanmuutossa

Eduskunnan syksyn istuntokauteen on tuotu lukemattomia lakiesityksiä, joilla maahanmuuttoa edistetään. Muualla Euroopassa maahanmuuttoa on selvästi kiristetty ja Ruotsikin on vihdoin herännyt todellisuuteen hallitusvaihdon myötä. Suomi sen sijaan kroolaa vastavirtaan.

Laki rajojen sulkemisesta Venäjän hybridioperaation varalta hyväksyttiin ja se tuotti niin suurta tuskaa vihervasemmistopiireissä, että nyt otettiin järeät aseet käyttöön maahanmuuton helpottamiseksi. Kiirettä lisää myös hallituskauden päättyminen. Eduskuntaan tuoduissa lakialoitteissa yritetään esimerkiksi saada nuoren turvapaikanhakijan suku tänne ja edistetään ns. ankkurilapsitoimintaa. Laittomasti maassa oleville halutaan saada oikeudet sosiaaliturvaan ja terveyspalveluihin. Välillä kotouttamiseen tarvitaan lisää rahaa, kun edellisillä rahoilla ei kotoutuminen onnistunut. Ulkomaalaisia opiskelijoita haalitaan sosiaaliturvan piiriin ja nopeutetaan D-viisumin myöntämistä.

Perussuomalaiset tukevat aina sellaista maahanmuuttoa, joka hyödyttää Suomea, mutta miksi sitä pitää hankkia pääasiassa kolmansista maista? Eikö osaajia löydy 500 miljoonan asukkaan Euroopan Unionin alueelta? Miksi työvoiman hankkimista ulkomailta ei jätetä yritysten tehtäväksi ja helpoteta heidän rekrytointiaan, jotta osaajat pääsevät nopeammin aloittamaan työt? Rajat ylittävä kouluttamattoman tai vähän koulutetun maahanmuuton liian vapaa liikkuvuus on valitettavasti rikkonut työn kysynnän ja tarjonnan mallin. Houkutustekijänä ei ole palkka vaan oleskelulupa sekä sosiaalivaltion etuudet ja palvelut. Kun palkat ovat kohdallaan ja sillä pystyy elämään, osaajia löytyy ihan Suomesta. Sanna Marinin mielestä 3000 euron palkka kuukaudessa on reilu, mutta todellisuus ei ole näin utopistinen.

Marinin hallituksen löperö maahanmuuttopolitiikka luo Suomelle turvallisuusriskin ja valtavan kustannuserän. Migrin tilastot kertovat, että tämän hallituksen aikana on myönnetty jo 420.000 turvapaikkaa ja oleskelulupaa, eikä korona ole rajoittanut maahantuloa millään tavalla. Olemme Ruotsin tiellä! Vaikka Migrin luvuissa ovat ukrainalaiset ja kausityöntekijät mukana, luvut ovat silti järkyttävän suuria ja vain pieni määrä on karkotettu Suomesta. Laittomasti maassa olevat – joita hallitus nimittää paperittomiksi – saavat jäädä maahan ja nauttia avokätisestä sosiaaliturvastamme terveyspalveluineen. Nykyinen laki laittomasti maassa olevista ei sano tälle hallitukselle mitään, vaan sillä pyyhitään takamusta.

Meillä on tällä hetkellä yhä paheneva jengiytymisogelma, joka on Helsingissä todellinen. Jengit koostuvat pääosin ulkomaalaisista tai ulkomaalaistaustaisista nuorista. Sama ilmiö on levinnyt myös muihin suuriin kaupunkeihin. Tuomiot jengirikollisuudesta ovat pieniä ja niistä saa jopa määräalennuksen. Ulkomaalaiset pitävät vankilatuomioita lähinnä vitsinä ja naureskelevat Suomen oikeusjärjestelmälle.

Mitäpä jos nuorisojengiläinen ulkomaalainen rikoksentekijä karkotettaisiin perheineen Suomesta? Se olisi sellainen uhka, että vanhemmatkin alkaisivat kiinnostua lapsensa tekemisistä. Tuskin tämä menisi Suomessa läpi, kun vedotaan humanismiin tai kansainvälisiin sopimuksiin.

Suunnan täytyy kuitenkin muuttua, ettei haitallinen maahanmuutto heikennä entisestään turvallisuuttamme. Muistakaa tulevat eduskuntavaalit!

Picture of Jukka Mäkynen

Jukka Mäkynen

Kuntavaltuutettu, Vaasa
Varakansanedustaja