Koronakriisin alkaessa ilmeni, miten huonossa tilassa huoltovarmuuskeskuksemme oli. Maskikauppasekoilut todistivat myös sen, kuinka huonosti maamme huoltovarmuutta hoidetaan. Hallitus ja huoltovarmuuskeskus syyttivät toisiaan kauppojen epäonnistumisesta, eikä kukaan halunnut ottaa vastuuta tilanteesta. Kuinka meidän kriiseihin varautumista voidaankaan hoitaa näin huolimattomasti? Eikö sodasta opittu mitään? Ilmeisesti nuoremmat sukupolvet ovat jo unohtaneet sota-ajan kurjuudet ja saaneet elää liian kauan yltäkylläisyydessä.
Onko Suomella enää varmuusvarastoja?
Jos huhut pitävät paikkaansa, myös viljan varmuusvarastoissa ei ole leipäviljaa kuin kuukauden tarpeeksi. Puhdasta siemenviljaa ja rehua ei ole juuri nimeksikään tai sen laatu on huonoa. Kataisen hallitus puolitti varmuusvarastomme ja Sipilän hallitus jatkoi vähentämistä. Nyt kriisien ja Marinin hallituksen aikana on asiaan vasta havahduttu, mutta siihen se on sitten jäänytkin. Asian korjaamiseksi ei olla tehty yhtään mitään.
Tuntuu siltä, että nykyiset päättäjät ovat tuudittautuneet utopistiseen hyvänolontunteeseen, että kaikki on Suomessa hyvin. Onko asia näin? Saksasta tuli jo myrskyvaroitus ja siellä elintarvikkeiden hinnat ovat räjähdysmäisessä nousussa. Vehnän hinta on kaksinkertaistunut ja se näkyy suoraan ruokakaupan hyllyllä. En ihmettele jos meilläkin leipä maksaa kohta 10 euroa ja elintarvikkeiden saatavuus heikkenee loppuvuodesta. Ukrainan sota vaikuttaa paljon tilanteeseen, koska Ukrainan alue on maailman vilja-aitta. Jos siellä ei päästä keväällä kylvämään viljaa, on aivan varmaa, että nälänhätä lisääntyy köyhimmissä maissa. Monet maat ovatkin jo kieltäneet viljan ja rehun viennin ulkomaille, peläten Ukrainan sodan pitkittymistä.
Maataloutemme on ahdingossa
Suomen ruokatuotannon ahdingosta on puhuttu pitkään ja maatilat ovat pahasti velkaantuneita. Vain joka neljäs on velaton, mutta niilläkin on investointi- ja kehityspaineita. Velkaisuusaste on normaalistikin vaikuttava tekijä maatilan pärjäämisessä, mutta nykyisten huonojen katteiden takia se on muuttunut kriittiseksi. Suurien kauppaketjujen ahneus on on aiheuttanut katteiden pienenemistä ja lähes sanelevat hinnat tuottajalle. Lisäksi polttoeineiden ja lannoitteiden hintojen kasvu ovat ajaneet monet maatilat kuilun partaalle. Tuskaa lisää myös vihreä hulluus, joka pitää maa- ja karjatiloja pahoina saastuttajina, jotka pitäisi lopettaa ja saattaa luonnontilaan. Tällainen vihreä ideologia on vakava turvallisuusuhka Suomelle varsinkin nyt, kun elämme keskellä kriisiä.
Sian- ja kananlihantuotantomme on samassa ahdingossa, koska rehuviljan saatavuus on merkittävästi heikentynyt, ellei jo loppunut. Tähän tilanteeseen ollaan ajauduttu, koska kotimaista valkuaisainetuotantoa ei olla arvostettu, vaan soijaa on saatu halvemmalla muualta.
Hallitus on tuomassa maataloudelle 300 miljoonan tukipakettia, mutta ovat vain pieniä roposia kun ne jaetaan maatilojen kesken, eikä vaikutus ole pitkäaikainen. Juurisyihin ei kuitenkaan keskitytä ja mietitä sitä, mistä syystä maatalous on ajautunut ahdinkoon. Maatalousyrittäjien hätähuudot kaikuvat tyhjille korville, eikä päättäjät ota tilannetta tosissaan. Taas kaadetaan vain rahaa ongelman päälle ja kuvitellaan sen riittävän.
Asiat laitettava tärkeysjärjestykseen
Tilanne on vakava. Siemenviljan ja lannoitteiden hinnat ovat pilvissä ja monet viljelijät miettivät kannattaako edes pelloille enää lähteä. Monet tilat ovat lopettaneet tai lopettamassa. Lisäksi kansaiväliset raaka-ainemarkkinat ja kuljetusketjut ovat täysin sekaisin. Ukraina tuskin kylvää mitään tänä vuonna, eikä varmuusvarastoissamme ole riittävästi raaka-aineita, jotta selviäisimme ensi vuoteen. Jos emme nyt varmista sitä, että saamme oman viljelymme tehokkaalle tasolle, edessä voi pahimmassa tapauksessa olla nälänhätä. Toivotaan että tilanne ei ajautuisi niin pahalle tasolle.
Jos ei hallitus tee nopeasti jotakin tilanteen korjaamiseksi, hallitus täytyy turvallisuussyistä vaihtaa kyvykkäämpään – jopa virkamieshallitukseen. Suomen ruokaomavaraisuus täytyy nyt turvata, ettemme näkisi Suomessa sellaista, mitä emme koskaan olisi kuvitelleet näkevämme. Kaikki ylimääräiset rahanjaot ulkomaille ja toisarvoisiin kohteisiin pitää lopettaa ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen.