
Onko suomalaisten perusasiat hyvin?
Suomi on onnellisin maa jo viidettä kertaa peräkkäin ja tulos hämmästyttää monia kansalaisia. 80 vuotta on rauhallista aikaa vietetty Suomessa ja elintaso on ollut hyvä,
Suomi on onnellisin maa jo viidettä kertaa peräkkäin ja tulos hämmästyttää monia kansalaisia. 80 vuotta on rauhallista aikaa vietetty Suomessa ja elintaso on ollut hyvä,
Suomi alisuorittaa tällä hetkellä vahvasti. Olemme pudonneet pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden kelkasta ja velkataakka kasvaa. Rahaa jaetaan avokätisesti ulkomaille, mutta oman kansan hyvinvointiin se ei riitä. Jo
Aluevaalit ovat ohi ja hyvinvointialueiden rakentaminen alkaa. Lähes jokaisessa vaalimainoksessa vaadittiin palvelujen säilymistä ja parantamista. Mainokset olivat lähes toistensa kopioita, koska sote ja aluevaalit ovat
Eduskunta siirtyi joulutauolle, mutta vielä tänään tiistaina on istunto, jossa tartuntatautilakia käsitellään. Kuluneet pari vuotta ovat olleet koronan vuoksi Suomessa ja maailmalla raskasta aikaa. Rajoitukset
Sote-uudistus ja aluevaalit tulevat, vaikka monikaan ei vielä ymmärrä mistä on kysymys. Tulevat vaalit ovat kuitenkin erittäin tärkeät, koska siinä ratkaistaan millaiset peruspalvelut meillä on
Huoli maapallon tulevaisuudesta keräsi vuonna 2015 YK:n yleiskokouksen koolle ja sovittiin Kestävän kehityksen, eli Agenda 2030 tavoitteista. Ylevänä tavoitteena oli antaa suunta tulevaisuudelle ja toimenpiteille,
Mediasta on tulvinut uutisia Afganistanin kriisistä, kuinka länsimaiden pystyttämä hallitus romahti vain kolmessa viikossa ja ääri-islamilainen Taliban on ottanut maan haltuun. Afganistan on ollut yksi
Olin lauantaina 7.8 Helsingissä autoilijoiden mielenosoituksessa, jonka tarkoituksena on vastustaa kaikkia poliittisia autoilun kustannusten korotuksia, joita hallittus aikoo tehdä. Yli viidensadan auton letka lipui Eduskuntatalon
Meillä Suomessa akateemisissa ja yliopistopiireissä leviää USA:stalähtöisin oleva ideologinen “woke” tai “cancel” -kulttuuri. Mitä tämänykyajan ideologinen ilmiö tarkoittaa? Professori Esko Valtaojanmielestä tämä on “elitististä pelleilyä
Kerron tähän alkuun, että olen varsin liberaali ja suvaitsevainen persoona, eikä toisen ihmisen seksuaalinen suuntaus aiheuta minulle minkäänlaisia antipatioita. Pride-kuukausi ja Pride-viikko meni, värikästä tiedottamista