jm

JUKAN BLOGI

Rasismi

Natsijahti ja historian luurangot

Nykyinen vihervasemmiston natsijahti uutta oikeistohallitusta vastaan on täysin tarkoituksenhakuista ja repii eduskuntaa kahtia. Natseja ei ole oikeasti hallituspuolueissa, vaan oppositio luulee niitä olevan siellä ja

Eläinten oikeudet

Uskonnollinen perinne ei voi mennä eläintein oikeuksien edelle

Viime viikolla perustuslakivaliokunnassa annettiin hämmentävä lausunto, jonka mukaan eläinten rituaaliteurastus tulisi sallia uskonnonvapauteen perustuen. Rituaaliteurastus liittyy pääosin juutalaiseen ja islamin perinteeseen. Tällainen halal- ja kosher-liha

Tasa-arvo

Hallitus runnoo translakia läpi

Vielä viimeisillä metreillään ja kuolinkamppailun kourissa kiemurteleva punavihreä hallitus puskee translakia läpi kuin käärmettä pyssyyn. Ylen A-studion keskustelussa, demarien kansanedustajan mielestä kaikki huolet lain väärinkäytöstä

Energia

Euroopan unioni hallitsee sähkömarkkinoita

Moni suomalainen on yrittänyt varautua sähkön hinnan nousuun, hankkimalla esimerkiksi polttopuuta takkaan, ilmalämpöpumpun tai aurinkopaneleja. Silti sähkölaskut ovat tähtitieteelliset. Miksi sähkön hinnat ovat näin korkeat?

Maahanmuutto

Hallitus on ottanut järeät aseet käyttöön maahanmuutossa

Eduskunnan syksyn istuntokauteen on tuotu lukemattomia lakiesityksiä, joilla jopa laitonta maahanmuuttoa edistetään. Muualla Euroopassa maahanmuuttoa on selvästi kiristetty ja Ruotsikin on vihdoin herännyt todellisuuteen hallitusvaihdon

Ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos – uhka vai mahdollisuus?

Ennen kuin ilmastoalarmistit polttavat minut roviolla mielipiteistäni totean heti alkuun, että ilmastonmuutos on totta. En ole ilmastotieteilijä, vaan käsittelen kaikkea ilmastotietoa maalaisjärjen näkökulmasta. Muuttuuko ilmasto

Talous

Valaistuksen kautta energiatehokkuutta Vaasan kaupungille

Energian jatkuva hintojen nousu aiheuttaa valtavasti lisäkustannuksia julkiselle sektorille ja Soten aloittaessa vuoden 2023 alussa, putoaa merkittävä määrä verotuloja kaupungilta. Kiinteistöt jäävät kuitenkin kaupungin hallintaan

Ilmastonmuutos

Viekää ilmastonmuutoksenne sinne missä pippuri kasvaa!

Eduskunnassa käsiteltiin vuoden 2023 talousarviota. Budjettikirjaa lukiessani huomasin, että melkein kaikkiin päätöksiin, joihin tarvitaan rahaa, on ujutettu ilmastonmuutos. Päätöksenteossa mennään siis täysin ilmastonmuutos edellä ja